Artikla 45
Luku 5
Henkilötietojen siirrot kolmansiin maihin tai kansainvälisille järjestöille
1. Henkilötietojen siirto johonkin kolmanteen maahan tai kansainväliselle järjestölle voidaan toteuttaa, jos komissio on päättänyt, että kyseinen kolmas maa tai kolmannen maan alue tai yksi tai useampi tietty sektori tai kyseinen kansainvälinen järjestö varmistaa riittävän tietosuojan tason. Tällaiselle siirrolle ei tarvita erityistä lupaa.
2. Arvioidessaan tietosuojan riittävyyttä komissio ottaa huomioon etenkin seuraavat seikat:
a) oikeusvaltioperiaate, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioitus, sekä yleinen että alakohtainen asiaankuuluva lainsäädäntö, joka koskee muun muassa yleistä turvallisuutta, puolustusta, kansallista turvallisuutta ja rikosoikeutta sekä viranomaisten pääsyä henkilötietoihin, sekä tällaisen lainsäädännön täytäntöönpano, tietosuojaa koskevat säännöt, ammatilliset säännöt ja turvatoimet, mukaan lukien asianomaisessa kolmannessa maassa tai kansainvälisessä järjestössä noudatettavat säännöt henkilötietojen siirtämisestä edelleen muuhun kolmanteen maahan tai muulle kansainväliselle järjestölle, oikeuskäytäntö sekä rekisteröidyille kuuluvat vaikuttavat ja täytäntöönpanokelpoiset oikeudet ja tehokkaat hallinnolliset ja oikeudelliset muutoksenhakukeinot niitä rekisteröityjä varten, joiden henkilötietoja siirretään;
b) se, onko kyseisessä kolmannessa maassa tai siinä kolmannessa maassa, jonka alaisuuteen kansainvälinen järjestö kuuluu, vähintään yksi tehokkaasti toimiva riippumaton valvontaviranomainen, joka vastaa tietosuojasääntöjen noudattamisen varmistamisesta ja täytäntöönpanosta, kuten riittävistä valvontavaltuuksista, oikeuksien käyttämistä
koskevan avun ja neuvojen tarjoamisesta rekisteröidyille sekä yhteistyön tekemisestä jäsenvaltioiden valvontaviranomaisten kanssa;
c) asianosaisen kolmannen maan tai kansainvälisen järjestön tekemät kansainväliset sitoumukset tai muut oikeudellisesti sitovista yleissopimuksista tai säädöksistä taikka monenvälisiin tai alueellisiin järjestelmiin osallistumisesta johtuvat velvoitteet, jotka koskevat erityisesti henkilötietojen suojaamista.
3. Komissio voi suojan riittävyyttä arvioituaan päättää, että kolmas maa tai kolmannen maan alue tai yksi tai useampi tietty sektori tai kansainvälinen järjestö tarjoaa tämän artiklan 2 kohdassa tarkoitetun riittävän tietosuojan tason. Täytäntöönpanosäädöksessä on säädettävä vähintään joka neljäs vuosi tehtävästä määräaikaistarkastelusta, jossa on otettava huomioon kaikki asiaan liittyvä kehitys kyseisessä kolmannessa maassa tai kansainvälisessä järjestössä. Täytäntöönpanosäädöksessä määritellään sen maantieteellinen soveltamisala ja alakohtainen soveltaminen ja tarvittaessa nimetään tämän artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettu valvontaviranomainen tai valvontaviranomaiset. Täytäntöönpanosäädös hyväksytään 93 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen.
4. Komissio seuraa jatkuvasti kolmansissa maissa ja kansainvälisissä järjestöissä tapahtuvaa kehitystä, joka saattaa vaikuttaa tämän artiklan 3 kohdan mukaisesti hyväksyttyjen päätösten ja direktiivin 95/46/EY 25 artiklan 6 kohdan perusteella hyväksyttyjen päätösten toimivuuteen.
5. Jos saatavilla olevista tiedoista käy ilmi varsinkin tämän artiklan 3 kohdassa tarkoitetun tarkastelun jälkeen, että kolmas maa tai kolmannen maan alue tai yksi tai useampi tietty sektori tai kansainvälinen järjestö ei tarjoa enää tämän artiklan 2 kohdassa tarkoitettua riittävää tietosuojan tasoa, komissio tekee tästä päätöksen ja tarvittaessa kumoaa tämän artiklan 3 kohdassa tarkoitetun päätöksen, muuttaa sitä tai lykkää sen voimaantuloa täytäntöönpanosäädöksellä ilman takautuvaa vaikutusta. Nämä täytäntöönpanosäädökset hyväksytään 93 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen.
Komissio hyväksyy 93 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen välittömästi sovellettavia täytäntöönpanosäädöksiä asianmukaisesti perustelluissa erittäin kiireellisissä tapauksissa.
6. Komissio aloittaa neuvottelut kolmannen maan tai kansainvälisen järjestön kanssa korjatakseen tilanteen, jonka johdosta 5 kohdan mukainen päätös annettiin.
7. Edellä tämän artiklan 5 kohdan nojalla annettu päätös ei rajoita 46–49 artiklan mukaisesti tehtäviä henkilötietojen siirtoja kolmanteen maahan tai kyseisen kolmannen maan alueelle tai yhdelle tai useammalle tietylle sektorille tai kansainväliselle järjestölle.
8. Komissio julkaisee Euroopan unionin virallisessa lehdessä ja verkkosivustollaan luettelon niistä kolmansista maista, kolmannen maan alueista ja tietyistä sektoreista sekä kansainvälisistä järjestöistä, joiden osalta se on päättänyt, että tietosuojan taso on tai ei enää ole riittävä.
9. Komission direktiivin 95/46/EY 25 artiklan 6 kohdan nojalla antamat päätökset pysyvät voimassa, kunnes niitä muutetaan, ne korvataan tai kumotaan tämän artiklan 3 tai 5 kohdan mukaisesti annetulla komission päätöksellä.